Pampula heinäpaalilla (kuva: Jenni Heikkinen) |
Pampula ja Röömu (kuva: Jenni Heikkinen) |
Olemme tällä viikolla aloittaneet ravaamisen (sairausloman jälkeen) ja se on mennyt oikein hyvin. Jännitin kyllä alussa, mutta onneksi ei näkynyt mitään ontumisen merkkejä. Se oli tietenkin hieman jäykkä mutta ei ihme kun on ollut pitkällä sairauslomalla. Aluksi on vain 10-15 minuutin ravijakso päivässä ja vähitellen enemmän. Pampulalla ei ole mikään helppo ravi, joten on myös taas totuttelua siihen ja saan kyllä tehdä töitä että saan istunnan olemaan rento. Välillä tulee vähän turhautunut olo kun en oikein saa kaikkia ruumiinosia toimimaan yhteistyössä. Ratsastus on kyllä hyvä tapa kehittää kärsivällisyyttä :) Tehtiin ihan perusharjoituksia ja Pampula malttoi keskittyä, mitä nyt vähän näki leijonia kentän portilla ;) Olin keskiviikkona seuraamassa Linan tuntia ja hyvältä näytti, loppuravi oli oikein rento ja hieno. Huomasin myös, että Pampulan loppukäynti pitkin ohjin sujuu Linan kanssa paljon paremmin kuin mun kanssa (nyt pitää kyllä opetella hengittämään ja olemaan ihan rento!)
Pampula ponikentällä |
Viime lauantaina aloitimme hevosmiestaito-kurssin (kuvia Hagnäsin tilan fb-sivuilla). Minulla oli Röömu ja Linalla Pampula. Ensimmäinen kurssipäivä oli tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen. Aloitettiin seuraamalla hevosten käyttäytymistä laumassa (sitä voisi tehdä vaikka koko päivän). Sen jälkeen treenattiin pareittain juoksuttamista (toinen toimi juoksuttajana ja toinen hevosena ja sitten vaihdettiin rooleja), on muuten tosi opettavaista yrittää tulkita mitä toinen tarkoittaa pelkästään kehonkielestä. Sitten oli aika treenata hevosten kanssa luoksetuloa ja peruuttamista sekä liikkumista ympyrällä ja suunnan vaihtoa. Saan kyllä harjoitella jo pelkästään sitä, että Röömu (ja myös Pampula) kävelee nätisti taluttaessa eikä tule päälle :) Jokainen asetti itselleen tavoitteen ja sitä kohti treenataan nyt keväällä. Meillä on välitsekkauspäivä muutaman viikon kuluttua jolloin käydään läpi missä mennään oman tavoitteen kohdalla. Röömun kanssa pyrin siihen, että se kunnioittaisi minua paremmin (kävelee nätisti taluttaessa ja juoksuttaessa väistää suunnan vaihdoissa, eikä kävele mun yli). Tänään treenasin taluttamista ja pysähtymistä Röömun kanssa ja lopuksi se kuunteli minua oikein hyvin tosi pienillä avuilla. Huomaan että kun treenaan näitä asioita käsiteltäessäni Pampulaa niin pääsen parempaan yhteistyöhön ratsastaessa. Tämä on varmaan itsestäänselvää monelle kokeneelle hevosihmiselle, mutta minulla on vielä treenaamista. Yritän parantaa aitoa ja rentoa läsnäoloa, keskittymällä siihen mitä olen tekemässä ja seuraamalla miten hevonen reagoi (erityisesti tämä koskee hevosen käsittelyä muissa tilanteissa kun ratsastaessa). Mun pitää myös oppia reagoimaan paljon nopeammin eri tilanteissa (esim taluttaessa pitää reagoida heti jos hevonen yrittää kävellä yli) ja olemaan rauhallinen vaikeissa kohdissa. Tänään sain vielä lisätreeniä kun autoin viemään muita hevosia sisälle. Jokaisen kanssa treenasin sitä, että ne ei kävele ohi vaan pysyy rauhassa mun vieressä, pysähtyy ja väistää. Hihihi kevään aikana minusta kehittyy vielä kelpo tallityttö ;)
PS Kaveri vinkkasin seuraavan jutun fb:ssä, kannattaa tutustua! Manolo Mendez Dressage: What Kind of Orange is your Horse?
Löysin myös tällaisen kirjoituksen johon kannattaa tutustua: Horses regularly trained with ground work are more relaxed when ridden
Ihqa!
VastaaPoistaOppia ikä kaikki! Meillä ihmisillä on paljon opittavaa eläimiltä...
VastaaPoistaNäin on! Mitä enemmän teen hevosten (ja koirien) kanssa sitä enemmän huomaan miten vähän tiedän, joka päivä oppii uutta :)
VastaaPoistaSaman olen itsekin huomannut...täytyy vaan opiskella lisää!
Poista